Biome/fin

From Minecraft Wiki
< Biome(Redirected from Biomes/fin)
Jump to: navigation, search
CommentCSS.png
This page is part of the Finnish translation project.
Kuvassa näkyy taiga.
Notchin biomikaavio.
Biomit uudelleen järjestettynä.

Wikipedian mukaan biomi eli eloyhteisö on ekologinen termi, jolla tarkoitetaan laaja-alaisia ekosysteemeistä ja suuremmista paikallisista alueista muodostuvia kokonaisuuksia, jotka ovat muodostuneet eliöiden ja niiden fysikaalisen ympäristön, (maaperän ja ilmasto)n yhteisvaikutuksesta. Biomien rajaaminen perustuu siihen että eliöstö ja ympäristötekijät ovat samankaltaisia koko biomin alueella. Erityisesti kasvillisuudella on rajaamisessa tavallisesti suuri merkitys.


Halloween Updatesta lähtien on ollut eri korkeuksia, lämpötiloja, kosteuden määriä ja lehtien ja ruohon värejä.

Ennen Halloween Updatea maailmat olivat joko ruohoisia tai lumisia. Tämän päivityksen jälkeen joka maailmaan on sisältynyt kaikki biomit biomikaavion määrityksen mukaisesti.

Esittelyn voi katsoa täältä.

Contents

[edit] Tallennukset ennen päivitystä

Ennen päivitystä luodut maailmat pysyivät muuttumattomina lukuun ottamatta ruohon värin muuttumista. Tätä biomia kutsutaan Shrublandiksi.

[edit] Biomit

.png-kuva Minecraft-tiedostoista joka määrittää ruohon värin tiettyjen lämpötilojen ja sademäärien alueella..
.png-kuva Minecraft-tiedostoista joka määrittää lehtiblockien tiettyjen lämpötilojen ja sademäärien alueella..
.png-kuva Minecraft-tiedostoista joka määrittää veden värin tiettyjen lämpötilojen ja sademäärien alueella. (Veden vaihtelevaa väriä ei kuitenkaan ole toteutettu pelissä.)

Erilaiset biomit voi helposti erotella ruohon ja lehtipalikoiden väristä. Niitä voi myös tunnistaa erilaisista blockeista, kuten aavikolla kaktuksista. Biomit ovat satunnaisesti generoituvia alueita satunnaisen kenttäsiemenen mukaan.

1.7-Päivityksessä on 13 erilaista biomia; overworldissa, 1 Netherissä, ja 2 käyttämätöntä, jotka ovat koodissa mutta eivät lisätty peliin. 1.8-Päivityksessä tuli uusi biomi, sienisaari.

Biome Characteristics Image
Rain Forest A biome with many trees and lakes. Some trees may also have leaves extending to the ground, covering the entire trunk. Has a 33% chance to create branched trees, compared to the usual 10%. Rain forests have lots of tall grass as well as ferns (living shrubs) that are found almost exclusively in rain forests. Rainforest.jpg
Swampland A biome with many small pools. Stalks of Sugar Cane are commonly found. Swampland.jpg
Seasonal Forest Seasonal forests are wetter than forests and are usually found between forests and rain forests. Ferns can be found in seasonal forests but they are very rare. SeasonalForest.jpg
Forest A biome with many trees and a fair amount of tall grass. Wolves are also found on this biome more commonly than others. Forest.jpg
Savanna A biome with mostly flat terrain, almost no trees, and dull colored grass. Savanna.jpg
Shrubland A biome with some trees and dull colored grass. Usually found on the fringe between forest and savanna. Shrubland.jpg
Taiga Lumisia biomeja joissa vuoristoista maastoa, ja vähän ruohoa. Jäätä löytyy näistä biomeista. Lähes pelkästään havupuita. Susia loytyy tästä biomista enemmän kuin muista. Taiga.jpg
Desert Enimmäkseen hiekan peittämä biomi, kuolleita pensaita ja kaktuksia. Puita ei generoidu, vaan pelaajan on istutettava niitä. Aavikolla ei ole sadetta. Desert.jpg
Plains Erittäin tasainen biomi, jolla kasvaa paljon ruohoa. Joitakin puita, tosin hyvin harvinaisia. Plains.jpg
Tundra Luminen, vähäpuinen biomi. Jäätä loytyy myös näistä biomeista. Tundra.jpg

[edit] biomi Screen-shotit

Ylhäällä olevat kuvat on otettu muokkaamalla Minecraftin javakoodia niin, että koko maailma on vain yhtä biomia.

Peli esitelmä biomeista.
Example of Biomes.png

[edit] Tekniset biomit

[edit] Joki

2011-12-20 20.13.17.png

Biomi joka sisältää vesiblockeja, ja mutkittelee kuin joki.. Joet leikkaavat kahtia maa-aineksen tarkoituksenaan yhtyä toiseen mereen, mutta joskus kiertävät ympyrää, ja päätyvät samaan mereen josta lähtivät. Niillä ei ole suuntaa. Joet ovat myös hyvä lähde savelle.

[edit] Jäätynyt joki

Frozen River.png

Löytyvät lumisista biomeista ja sisältävät lunta ja jäätä.

[edit] Ranta

Beach.png

Generoituu melkein minkä tahansa veden lähelle (järvet, joet meret), ja koostuu enimmähseen hiekasta.

[edit] Jäätynyt meri

Frozen Ocean.png

Löytyvät läheltä lumisia biomeita ja sisältävät jäätä.

[edit] Kukkulat

Forest Hills Biome.png
Desert Hills.png

Kukkulat generoituvat perusbiomeihin: Forest, Taiga, Desert, Jungle ja Tundra -biomeihin. Tundra biomit sisältävät kukkuloiden sijaan vuoria.

[edit] Tulevat biomit

[edit] Jungle (viidakko)

Viidakko tulee Snapshot 12w03a-päivityksessä ja sisältää kukkulaisessa maastossa kasvavia korkeita puita, järviä ja pensaita. Slimet spawnaavat näihin biomeihin myös maanpinnalla, eivät vain maan alla. Näihin biomeihin spawnaa myös oselotteja, joita voi kesyttää raa'alla kalalla. Puista roikkuu köynnöksiä, joita voi tietyissä olosuhteissa kiivetä, mikä sallii pelaajan pääsyn korkeisiin paikkoihin hyvin nopeasti. Kenttäsiemenet Rusteh ja iwannajungle spawnaavat pelaajan viidakkoon.

[edit] Vaikeudet

Aloittaminen vähäpuisissa biomeissa kuten aavikko, voi olla huomattavasti vaikeampaa kuin aloittaa metsästä, sillä puuta tarvitaan kaikkiin työkaluihin. Vaikka pelaaja voikin vaeltaa toisiin biomeihin hakemaan esim. puuta, käyttää hän silloin kallista aikaa ennen yön tuloa.

[edit] Jäljellä oleva työ

Remaining work on biomes include variable elevations in certain biomes (flat elevation in desert biomes, etc.) in addition to improving the border between arctic and tropical biomes.

[edit] Triviaa

  • Sienisaari tuli 1.8:ssa.

[edit] References


Personal tools
Namespaces
Variants
Actions
Minecraft Wiki
Minecraft
Toolbox
In other languages

Recent Community Articles

Mojang Tweets

    Getting your tweets...